Irlannista löytyy reilut 50 aitoa links-kenttää. Monet niistä ovat maailmankuuluja, kuten vuoden 2025 Open-näyttämö Royal Portrush tai monessa kenttälistauksessa maailman parhaaksi kentäksi nostettu Royal County Down. Kyseisille kentille päästääkseen saa pulittaa noin 500 euroa kierroksesta. Silti aina ei ole välttämätöntä maksaa hurjia summia kierroksesta links-kentällä.
Ensimmäistä kertaa linkseille matkaavan voi olla jopa mielekkäämpää aloittaa huokeammista kentistä. Syvään päätyyn ehti myöhemminkin, kun on saanut mukavan ensikosketuksen linksien viehättävyyteen. Ja lähes aina on niin, ettei edullisempi kenttä tarkoita huonoa golfkenttää. Moni kokenut links-kävijä sanoo, ettei ole koskaan pelannut heikkoa linksiä.
Moneen kertaan on todistettu sekin, että samaa links-kenttää on hauska pelata useamman kerran. Joka kerralla se on nautinnollista ja pelin aikana kentästä löytää uusia puolia. Golfmatkan voi siten rakentaa 1–2 edullisen kentän pohjalle ja halutessaan ottaa yhden kalliimman kokemuksen ohjelmaan mukaan.
Matkan ajankohdalla voi olla merkittäviä vaikutuksia siihen, kuinka paljon green feestä joutuu pulittamaan. Usealla Irlannin kentällä on eri hinnat huhti-syyskuussa kuin loka-maaliskuussa. Lokakuu ja maaliskuu ovat otollisia hetkiä kokea linksien syvin olemus. Sää on vielä suotuisa pelaamiselle, mutta pelimaksut huokeita. Esimerkiksi Dublinin sää vuonna 2025 näyttää lokakuun puolivälissä 15 astetta ja puolipilvistä. Maaliskuun kevätauringossa pelaaminen on suorastaan maagista.
Alla olemme listanneet yhdeksän edullista links-kenttää, jotka toimivat perustana Irlantiin suuntautuvalle golfreissulle!
Arklow Golf Links (75–85 €)
www.arklowgolflinks.com
Dublinista auto alle, puolitoista tuntia rantaviivaa myötäillen etelään ja saavut Arklown golfkentälle. Irlantilaiseen tapaan vastaanotto on lämmin ja juttua pääsee iskemään heti klubitalon ovelta lähtien. Arklowssa vietetään satavuotisjuhlia vuonna 2027, joten kentällä on historiaa kerrottavanaan.
Kierroksen keskivaiheilla väylillä 6–14 par-kolmoset ja par-neloset vuorottelevat keskenään. Pelaaminen on siten vaihtelevaa. Linksien hauskuus ja leikkisyys ovat jatkuvasti läsnä.
Pelien jälkeen klubitalon häikäisevät maisemat kentän yli Irlanninmerelle ovat hetkensä arvoisia.
Arklow on Irlannin kätketty links-helmi.
Bundoran Golf Club (75 €)
www.bundorangolfclub.com
Donegalin maakunta Luoteis-Irlannissa on yksi links-fanaatikkojen suosikkikohteista, sillä siellä riittää upeita kenttiä. Yksi alueen kaunottarista on Bundoran Golf Club.
Perille päästääkseen täytyy nähdä hieman vaivaa. Ajomatka on kolme tuntia Dublinista. Donegaliin mennään Pohjois-Irlannin läpi, joten sinne suunnatulla reissulla pääsee näkemään toisen valtion Irlannin lisäksi.
Bundoran näki päivänvalonsa vuonna 1894. Kenttä lukeutuu clifftop linkseihin. Upein osoitus on kahdeksannen reiän viheriöalue, jossa Atlantin pauhut iskevät alapuolella olevaan kallioon. Bundoranin lähellä on useita majoitusvaihtoehtoja, mitä kannattaa pitää arvossaan golfmatkan jouhevuuden kannalta. Yksi hotelleista on aivan kentässä kiinni.
Bundoranissa pelataan lähes Atlannin päällä.
Corballis Links Golf Club (30 €)
www.corballislinks.com
Tämän listauksen edullisin kenttä. Yli sata vuotta vanha links-klassikko sijaitsee vain 15 kilometrin päässä Dublinin lentokentästä, joten se sopii hyvin golfreissun ensimmäiseksi kohteeksi.
Mielenkiintoa herättävä par-luku 66 on omiaan näyttämään, että perinteisillä kentillä voidaan poiketa vakioksi muodostuneesta par-luvusta. Links-golfin yksi tyypillinen ominaisuus on mahdollisuus tavoitella viheriötä lyhyillä par-nelosilla. Corballiksessa on useampia lyhkäisiä par-nelosia, joten tiiboksissa on monta eri vaihtoehtoa löytää reitti reikään saakka.
Corballis on Britteinsaarten huokeimpia linksejä.
Pelaaminen on leikkisää koko kierroksen ajan.
Yleisesti monilla Irlannin kentillä green feet ovat viikonloppuisin korkeampia kuin arkipäivinä. Näin on myös Corballiksessa, mutta normaaliin 30 euron pelimaksuun laitetaan vain viisi euroa lisää.
Dunfanaghy Golf Club (60 €)
www.dunfanaghygolfclub.com
Dunfanaghy on yksi Donegalin maakunnan links-näyttämöistä. Golfin alkuvaiheiden myyttinen historia hengittää Luoteis-Irlannissa Sheephavenin lahden yllä. On arveltu, että golfia pelattiin Dunfanaghyssa jo 1740-luvulla. Paikallisessa sanomalehdessä on maininta Dunfanaghyssa pelatusta golfkilpailusta vuodelta 1886, joten varmuudella siellä on pelattu golfia vähintään siitä lähtien. Klubin perustamisvuosi on 1906.
Hinta-laatusuhde on yksi parhaista mitä koko saarelta löytyy. Ympäri vuoden auki oleva kenttä on aina mainiossa kunnossa avauslyöntipaikoilta viheriöille asti. Kentän pituus on 5300 metriä (par 68) ja tasaisten pinnanmuotojen ansiosta se on miellyttävä kävellä.
Dunfanaghy on Ryder Cup -kapteeni Paul McGinleyn kotikenttä.
Maisemaa hallitsee Atlantin valtameri, joka siintää horisontissa silmänkantamattomiin. Viereisten kukkuloiden rinteillä kimmeltävät valkoiset talot luovat pittoreskit puitteet pelaamiselle. Kierros auringonnousussa- tai laskussa on mieleenpainuva kokemus.
Dunfanaghyn huokea green fee juontaa juurensa vuosikymmenten taakse. Esimerkiksi vuonna 1973 koko päivän pelimaksu oli vain 0,40 puntaa.
Kirkistown Castle Golf Club (75 €)
www.kcgc.golf
Jos golfreissu suuntautuu Pohjois-Irlantiin ja sen pääkaupunkiin Belfastiin, lähin aito links löytyy saaren itäisimmästä osasta Ardsin niemimaalta. Belfastista hurauttaa Kirkistown Castleen alle tunnissa.
Ystävällinen vastaanotto ja herkullinen paikallisen ruoan tuoksu siivittää edessä olevaan golfkokemukseen. Kenttä kuuluu osastoon hidden gem. Peli alkaa heti mielenkiintoisesti, sillä ensimmäisen ja viimeisen reiän väylät ovat yhteneviä.
Ykkösen avauslyöntipaikan edessä oleva laaja kuoppa saattaa herättää ihmetystä, mutta kun tietää sen historian, kaikki käy järkiinsä. Toisen maailmansodan aikaan väylän alusta kaivettiin hiekkaa viereisille lentokentille, ja jäljet näkyvät tänä päivänäkin.
Linkseillä on usein pieniä yksityiskohtia, jotka luovat pelaamiseen omanlaisensa tunnelman. Kirkistown Castlessa vanha mylly antaa puitteet reikien 2, 12, 15 ja 16 griineille.
Laytown & Bettystown Links Golf Club (75 € low season, 125 € high season)
www.landbgolfclub.ie
50 kilometriä Dublinista pohjoiseen on Droghedan pikkukaupunki, jonka ympäristössä on kolmen aidon linksin keskittymä. Laytown & Bettystownin high seasonin green fee on 125 €, mikä on varsin kohtuullinen kyseisestä kentästä. Maaliskuussa hinta on 75 €, mikä toimii loistavana esimerkkinä kohteesta, johon pääsee edullisesti ennen vilkkainta golfkautta.
Alueelle suuntautuva golfmatka on monin tavoin potentiaalinen. Kenttiä on riittävästi ja Droghedasta löytyy majoitusvaihtoehtoja, joista on näppärä liikkua kentille. Ajomatka Dublinin lentokentältä on vain reilu puoli tuntia, mikä antaa pelimahdollisuuden tulo- ja lähtöpäivänä.
Skottilainen pankkiiri löi ensimmäisen lyönnin Laytown & Bettystownissa 1880-luvulla.
Irlannin länsirannikolta on löydettävissä ehkäpä kaikkein vaikuttavimmat dyynit, mitä linkseihin tulee, mutta Laytown & Bettystown loistaa samassa genressä itärannikon helmenä. Avauslyöntipaikat ja viheriöalueet dyynien syleilyssä ovat mieleenpainuvia.
Puhutaan, että hiekkadyynien hallitessa maisemaa pelaaminen on hankalaa. Asian voi kääntää edukseen ajattelemalla pitkän heinän ja piikkihernepensaiden päällystämien dyynien antavan raamit, joiden välissä pysymällä pallo on jatkuvasti pelissä.
Portstewart Golf Club, Riverside Course (50 €)
www.portstewartgc.co.uk
Portstewart on maineikas golfkeskus Pohjois-Irlannissa. Alue elää golfia, sillä The Open -kentälle Royal Portrushiin on matkaa vartin verran. Portstewartissa on kolme kenttää, joista kaksi ovat todella paljon edullisempia kuin klubin ykkösbaana.
Siinä missä Strand-kentälle green fee kustantaa 385 euroa (loka- ja maaliskuussa 225 €), pääsee Riversiden pelaamaan 50 eurolla. Täysiverisestä linksistä hinta ei päätä huimaa. Golfkohteita miettiessä kannattaa huomioida maailmankuulujen golfklubien kakkoskenttiä, jotka voivat olla hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia poimintoja.
Parhaiten Riversidellä pärjää fiksulla pelisuunnitelmalla. Kenttä ei ole pitkä, mutta siihen lankaan ei kannata mennä, että lähtee jatkuvasti soittamaan puuykköstä mahdollisimman lyhyttä lähestymislyöntiä hakien. Rauta-avauksilla pääsee todennäköisimmin parhaimpaan lopputulokseen.
Riversidellä tarkka peli on arvossaan.
Joki tuo poikkeuksellisen miljöön links-golfiin.
Portstewartin Old Coursen (par 64) pelimaksu on ainoastaan 20 euroa, mikä sopii vaikkapa iltapäivän toiseksi kierrokseksi tai muuten vain leppoisaa ja nopeaa pelipäivää tavoitteleville.
Upea klubitalo on kaikilla kolmella kentällä sama ja sinne pääsee viettämään aikaa, pelaa kentistä minkä tahansa. Sen myötä unohtumattoman golfkokemuksen voi saada sopuhintaan.
Rosslare Golf Links (85 €)
www.rosslaregolf.com
Rosslare on uniikki links-kenttä, joka on rakennettu hiekkapohjaiselle Burrowsin niemelle. Parin tunnin ajomatka Dublinista etelään sujuu joutuisasti, kun tietää millainen kokemus on odottamassa.
Kaikkein perinteisin links-kentän reititys kulkee ensin yhdeksän reikää klubilta poispäin ennen kääntymistä takaisin. Rosslaressa reititys mukailee perinteitä, sillä käännös tapahtuu kauimmaisena olevan seitsemännen reiän pelattuaan.
Tämä koskee keskuksen Old Coursea. Toinen baana on 12-reikäinen Burrows Links. Pelimaksut ovat golfreissulle mukavia, sillä Old Coursen green fee on 85 euroa ja Burrows Linksin 35 €. Hinnat ovat marras-maaliskuussa vielä edullisempia, 55 € ja 30 €.
Burrows Linksin erikoisuus on, että siellä ei ole yhtään bunkkeria. Kierros on pelattu parissa tunnissa, joten se sopii kivasti vaikkapa alkulämmittelyksi ennen täysimittaiselle kentälle menemistä.
Seapoint Golf Links (low season 80 €, high season 150 €)
www.seapointgolflinks.com
Seapoint on Droghedasta 15 minuutin ajomatkan päässä, sopien samaan pakettiin aiemmin esiin nostetun Laytown & Bettystownin kanssa. Marraskuusta maaliskuun loppuun green fee on 80 euroa, joka on suorastaan todellinen ryöstö. Kesäkuukausina hinta nousee 150 euroon, ollen silti maltillinen kentän profiiliin nähden.
Seapointin napakalta pinnalta on mahtava pelata joka kerta.
18. reikä on briljantti päätösväylä.
Seapoint on loistava links-kenttä. Kierroksen alku ottaa mukavan seesteisesti vastaan ja antaa pientä makupalaa edessä siintävästä herkusta. Kun etulenkin lopussa koukku on nielty kelaa myöten, alkaa kymppiväylältä ilotulitus, joka jatkuu loppuun saakka.
Upeat maisemat, toinen toistaan komeammat väylät ja links-golfin perimmäinen henki saa toivomaan kellojen pysähtymistä. Viimeiset reiät ovat sykähdyttäviä. Jännittävän 15. (par 3) jälkeen on vaikeaa uskoa, kuinka upeisiin paikkoihin golf voi viedä. Väylän 16. tiiboksissa on syytä pysähtyä, vetää muutama rauhallinen henkäys meri-ilmaa keuhkoihin ja painaa hetki mieleensä.
Nautinto, jonka Seapoint tarjoaa, on jokaisen euron arvoinen. Pelin aikana kannattaa nimenomaan antaa links-hemmottelun viedä mukanaan ja elää hetkessä.